KOMPPI-project

KOMPPI-hankkeessamme Think globally, act locally työstetään YK:n vuosituhatavoitteista ilmastonmuutokseen liittyviä teemoja. Opiskelijat tekevät erilaisia tuotoksia aiheeseen liittyen: videoita, kuvia, tutkimuksia, selvityksiä ja muita opiskelijoiden omista ideoista lähteviä tuotoksia. Peilinä omalle työskentelylle ja sitä kautta esille tulleille ajatuksille toimii kumppanuuskoulu Botswanassa, jossa myös käsitellään samankaltaisia asioita. Hankkeen lähtökohtana on tasavertainen toisilta oppiminen, sillä molempien maiden nuorten näkemyksiä pidetään arvokkaana ja ne parhaimmillaan antavat paljon aineksia omaan ajatteluun ja maailmankuvaan.

Tässä blogissa kuvataan KOMPPI-hankkeessa tapahtunutta toimintaa ja tänne tuodaan myös hankkeessa syntynyttä materiaalia.

In english: